Mestarikoulun mestarikokit
Mestarikoulu-kilpailun voittajat, Haaga-Heliassa opiskelevat Juho Lindström ja Piero Silvani saivat kilpailusta rutkasti itseluottamusta ja uusia kontakteja.
Julkaistu
Teksti
Laura Sareskoski
Kuvat
Sabrina Bqain
Miten päädyit alalle?
J: Olen ollut lapsesta asti kiinnostunut ruoanlaitosta. Hain kokkikouluun yhdeksännen luokan jälkeen ja äitini rohkaisemana.
P: En ollut kovin hyvä koulussa, joten yläasteen jälkeen kokkikoulu oli hyvä vaihtoehto. Isäni ja veljeni ovat myös kokkeja, ja he kehuivat alaa ja kannustivat hakemaan.
Paras ruokamuistosi?
J: Jo edesmennyt isoäitini teki aina kylään tullessamme ruokaa, jota kutsuimme "hyväksi kastikkeeksi". Olemme yrittäneet tehdä kastiketta jouluisin, mutta emme saa siitä samanlaista.
P: Kun minulta lapsena kysyttiin toiveruokaa, halusin aina äitini tekemää kalakeittoa. Keitossa kuuluu olla seitiä mutta ei lainkaan porkkanaa.
Mikä sai teidät osallistumaan Mestarikoulu-kilpailuun?
P: Kisaaminen ylipäätänsä on kivaa ja kasvattaa sekä ammattiylpeyttä että osaamista.
J: Piero kysyi, haluanko lähteä voittamaan. Halusin, ja siitä se sitten lähti.
Mikä oli kilpailun paras anti?
J: Itseluottamukseni kasvoi. Sain varmuutta siihen, että tämä on todella minun juttuni ja olen oikealla alalla.
P: Kilpailun voitto toi näkyvyyttä ja uusia kontakteja, joista on aina hyötyä työmarkkinoita ajatellen. Oli myös mukavaa tutustua kisakumppaneihin ja saada uusia tuttavuuksia.
Mitä haluaisit muuttaa alalla?
J: Haluaisin, että Suomessa ihmisten arvostus alaa kohtaan kasvaisi. Esimerkiksi Espanjassa harjoittelun tehnyt ystäväni sai paljon arvostavia kommentteja paikallisilta, kun hän kertoi olevansa töissä ravintolassa. Suomessa helposti ajatellaan ensimmäiseksi pikaruokapaikkaa,jos kertoo olevansa kokki. Toisaalta olisi myös tärkeää tuoda alan varjopuolia enemmän esiin. Niihin pitäisi puuttua herkemmin.
P: Toivoisin, että valtio tukisi enemmän ravintola-alaa ja korostaisi sen tärkeyttä. Itse alalla en muuttaisi mitään. Työllisyys on hyvä, työajat joustavampia kuin monella muulla alalla ja työtovereista tulee usein kuin toinen perhe.
Mitä haaveilet tekeväsi opintojen jälkeen?
J: Haaveilen jonkin firman tuotekehittäjänä työskentelystä tai ravintolayrittäjäksi ryhtymisestä. Koulun ohella pyöritän catering-bisnestä parin luokkalaiseni kanssa. Se on tuonut paljon taitoja tulevaisuutta ajatellen.
P: Oma ravintola on varmaankin lähes jokaisen kokin haave, myös minun. Unelmani olis myös voittaa Bocuse d'Orissa eli kokkien maailmanmestaruuskilpailussa.
Mestarikoulu-kilpailu
- Järjestäjänä Food Camp Finland Oy ja yhteistyökumppanit, joihin myös Kespro kuuluu
- Tarkoitettu kaikille Suomen ravintola-alan oppilaitoksissa opiskeleville
- Järjestettiin ensimmäistä kertaa 11.-12.3.2020 Gastro Helsinki 2020 -ammattilaistapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa
- Tavoitteena tuoda esille ravintola-alan opiskelijoita, lisätä kiinnostusta alaa kohtaan sekä kehittää yhteistyötä koulujen, yritysten ja ravintoloiden välille.
Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.
Tule asiakkaaksiAsiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.
Tilaa Kespronetistä