Ratkaisuja käsiparien ja ajan puutteeseen

Resurssipula on hyvin nopeasti yleistyvä ongelma foodservice-alalla. Saarioinen on valmiin ruoan osaaja ja tuo apua tähän valmiilla ruoilla ja ruoan ratkaisuilla.

Julkaistu

Teksti

Kaupallinen yhteistyö: Saarioinen

Kuvat

Valmistaja

Saarioisella nähdään, että resurssipulaa on käsiparien lisäksi myös työtunneista. Siihen Saarioinen tuo apua valmiilla ruoilla ja ratkaisuilla. Kun osa aterian elementeistä tulee valmiina, ei ravintolan tarvitse tinkiä omasta ammattitaidostaan ja osuudestaan herkullisen ja näyttävän ja houkuttelevan aterian tekemisessä. Saarioisten tuotteet ja ratkaisut ovat monipuolisesti ja joustavasti käytettäviä.

”Valmiit ratkaisut järkeistävät ajankäyttöä. Kannattaa pysähtyä miettimään, miten rajallinen työaika on järkevintä käyttää: mikä osa kannattaa tehdä itse, ja missä kohdissa voidaan hyödyntää valmista. Me Saarioisella voimme olla aterian valmistamisessa apuna tuomalla siihen valmiin komponentin, jolloin asiakas voi keskittyä pääraaka-aineen valmistamiseen ja aterian tuunaamiseen oman näköisekseen”, asiakkuusjohtaja Pekka Markkula Saarioiselta toteaa.


Keittojuuri houkuttelee herkullisuudella ja keveydellä

Erinomaisena menekkivaihtelun tasaajana toimivat Saarioisten uudet keittotiivisteet, Keittojuuret. Niissä kasvisten herkullinen maku on tiivistetty hauduttamalla ylimääräinen neste pois. Neljän valmiin keittojuuren avulla loihdit hetkessä herkullisen keiton vaikka vain nestettä lisäämällä.

Keittojuuret tarjoavat vaihtelua lounaspöytään päivittäin. Yhdestä keittojuuresta saat varioitua jopa kymmeniä eri lounaskeittoa tilanteen mukaan. Kaikki keittojuuret ovat kasvispohjaisia, joten ne sopivat sellaisinaan, nesteellä lisättynä myös vaativiin ruokavalioihin.

Tomaattilinssikeittojuuri

Tomaatti-linssikeittojuuri on jo valmiiksi proteiinipitoinen ja herkullinen tuote. Lisäämällä vaikka kookosmaitoa ja yrttejä, teet siitä käden käänteessä hieman eksoottisemman keiton, joka houkuttelee niin värikkyydellä kuin herkullisella tuoksullaankin.

Saarioinen keittojuuri sose

Juuressosekeittojuuri

Juuressosekeittojuuri antaa paljon mahdollisuuksia varioida keittoja, joissa korostuu juuresten herkulliset aromit. Lisää vain haluamasi neste ja viimeistele ripotteilla, yrteillä tai yrttiöljyllä.

Kasvissosekeittojuuri

Myös kasvissosekeittojuuri houkuttelee sekä värillään että hienoilla aromeillaan. Keittojuuria on helppo pitää varastossa, koska ne eivät sisällä ylimääräistä nestettä ja näin saat hyvin pienestä pakkauksesta nopeasti herkullisen keiton, jos vaikka menekki kasvaakin yllättäen. Nesteen lisäys, kuumennus ja loppusilaus mausteilla ja soppa on siinä!

menu lehti 2 2022 saarioinen premium 1 header Herkullinen keittolounas syntyy käden käänteessä Saarioisten keittotiivisteistä eli Keittojuurista. Kuvassa komponenttikeittojuuresta valmistettu herkullinen kesäkeitto.

Komponenttikeittojuuri

Komponenttikeittojuuri on kaikkien suomalaisten keittojen äiti. Kirkkaassa liemessä haudutetut kypsät peruna- ja juureskuutiot antavat pohjan perisuomalaisille keitoille aina kesäkeitosta liha- ja kalakeittoon. Yksinkertaista ja nopeaa! Tosiystävä silloin, kun käsipareja tai aikaa ei ole.

Vinkkejä

Saarioisten keittojuurien vinkkeihin voit tutustua myös videoiden kautta täällä.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä