Ravintola- ja matkailu-alan tulevaisuuden näkymät varovaisen positiiviset
Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa ry:n tekemän tutkimuksen mukaan matkailu- ja ravintola-alan yritykset odottavat lähitulevaisuudelta maltillista kasvua.
Julkaistu
Kuvat
Kespro ja MaRa ry
Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa ry:n tekemän tutkimuksen mukaan majoitus- ja ravintola-alan yritysten myynti on kasvanut vuoden 2018 tammi-syyskuussa 2,3 prosenttia. Alan yritysten odotukset lähitulevaisuuden kehityksestä ovat myös vakaan myönteiset. Pikkujoulumyynnin onnistumiseen vaikuttavat ennätyssuuret veronpalautukset ja yritysten hyvä taloudellinen tilanne. Toimialan liikevaihdon ennustetaan kasvavan kuluvana vuonna vajaat 5 prosenttia.
Ennusteiden mukaan Suomen talous kasvaa noin 2,8 prosenttia kuluvana vuonna. Kasvun painopiste on siirtynyt yksityisestä kulutuksesta viennin ja investointien puolelle, mikä on laajentanut kasvun pohjaa. Kuluttajien luottamus omaan ja Suomen talouteen on laskenut helmikuun huippulukemista, mutta pitkällä aikavälillä indikaattori oli marraskuussa edelleen kohtalaisen hyvällä tasolla.
Lämmin kesä ja kulutustottumusten muutokset ovat lisänneet long drink –juomien suosion kasvua myös anniskeluravintoloissa. Anniskelumyynti kasvoi tammi-elokuussa kokonaisuudessaan prosentin edellisvuodesta. Pikaruokaravintoloiden suosio jatkoi kasvuaan myynnin ollessa lähes 9 prosenttia suurempaa edelliseen vuoteen verrattuna. Toimipaikkojen määrän lisääntyminen selittää osan kasvusta.
Hotellien huonemyynti kasvoi tammi-lokakuussa 0,9 prosenttia ja erityisesti kotimaisten yöpymisten määrä on kasvanut (+1,5 %). Henkilöstöravintoloiden myynti on myöskin kääntynyt kasvuun ja liikenneasemien ravintolamyynti nousi reippaasti (+3,8 %).
Tulevaisuuden näkymät varovaisen positiiviset
Seuraavina kahtena vuotena Suomen talouden ennustetaan kasvavan hieman hitaammin kuin kuluvana vuonna. Maailmantalouden epävarmuudet vaikuttavat kuluttajien luottamukseen ja vähentävät bruttokansantuotteen kasvua.
Mikäli hyvä ulkomainen kysyntä kuitenkin jatkuu, sillä on myönteinen vaikutus yksityiseen kulutukseen ja investointeihin. Ulkomaisten matkailijoiden suurin kasvupotentiaali tulee EU-maista, Kiinasta ja Venäjältä. Kotimaan matkailu kasvaa muun muassa Viron-matkailun laantumisen ansiosta. Kuluttajien ostovoiman parantuminen ja ulkona syömisen suosion lisääntyminen näkyvät myönteisesti ravintoloiden myynnissä.
Kespron teettämän "Ulkona syömisen tulevaisuus" -tutkimuksen voit lukea tästä >>
Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.
Tule asiakkaaksiAsiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.
Tilaa Kespronetistä