Saksan kevät on parsan ja raparperin

Hevi-osastojen hyllyt ja torit täyttyvät valkoisesta kullaksi kutsutusta valkoisesta raparperista (vihreääkin on tarjolla, mutta valkoinen on se juttu) ja punertavan vihreinä hohtavista raperperin varsista. Jotain parsan huikeasta suosiosta kertoo sekin, että Saksan McDonalds pistää kevään koittaessa listoilleen parsapurilaisen. Kukaan ei osaa vedenpitävästi selittää, mistä saksalaisten into valkoiseen parsaan juontaa, mutta se tiedetään että kasvi kulkeutui maahan jo roomalaisten valloittajien aikaan yli kaksituhatta vuotta sitten.

Pikana pelaavien liikenneyhteyksien aikakaudella sesonkien merkitys ruuanlaitossa on hämärtynyt. Vaikka suotuisimmissa ilmasto-olosuhteissa kasvanutta parsaa on saatavilla läpi vuoden, saksalaisille kelpaa vain ja ainoastaan kotimainen. Sesonki on tiukasti rajattu loppukevään ja alkukesän viikkoihin. Puolivirallisesti parsakausi alkaa huhtikuun 14. päivä ja päättyy juhannuksen jälkeen.

Perun perukoilla kasvanut ei vain ole riittävän tuoretta vaativaan saksalaiseen makuun. Korjuun jälkeen parsa alkaa kuivua nopeasti ja sitkistyy säikeiseksi. Kovettumista ja sokerin häviämistä ehkäistään kylmentämällä parsa heti korjuun jälkeen. Saksalaiset ovat myös valmiita maksamaan parsastaan kunnon hinnan. Ollakseen kannattavaa kasvatus vaatii laajoja viljelyaloja ja isoja investointeja. Satoakin saadaan vasta kolmantena vuotena ja korjuu suoritetaan käsityönä. Oman haasteensa tuo se, että parsa pitää saada pellosta juuri oikeaan aikaan, varret kun voivat nousta korjuukorkeuteen reilussa vuorokaudessa.

Kun muut ruokakulttuurit suosivat vihreää, germaaneille kelpaa ainoastaan valkoinen parsa, joka asiantuntijoiden – siis saksalaisten – mielestä on pehmeämpää, kevyempää ja maultaan huomattavasti hienostuneempaa. Vihreän parsan markkinaosuus Saksassa on vain noin kymmenen prosenttia.

Parsa ei näy Saksassa pelkästään toreilla ja ravintoloiden ruokalistoilla. Vihanneksen ympärille on kasvanut myös virkeää turismia. Menestyneimmät kasvattajat ovat lyöneet rahoiksi avaamalla farmiensa yhteyteen myymälöiden lisäksi sesonkiravintoloita. Isoista kaupungeista kulkee maaseudulle jatkuvana virtana tilausbusseja, jotka täyttyvät parsan alkulähteille peltojen laidoille matkaavista parsafaneista. Peräti puolet valkoisesta parsasta myydään kuluttajille suoraan tiloilta ja torikaupasta. Varsien tulisi olla luotisuoria ja päiden tiukasti supussa. Tuoreus on tapana varmistaa hieromalla parsan varsia yhteen: vinkuvan nitisevä ääni on merkki tuoreudesta. Ihannetapauksessa parsa pamahtaa pellolta suoraan kattilaan, mutta kosteaan keittiöliinaan käärittynä ne säilyvät jääkaapissa priimana muutaman päivän.

Raparperilla Saksan Euroviisuedustajaksi?

Saksalaiset ovat myös ymmärtäneet, että likimain jokaisessa kukkapenkissä valtoimenaan rehottava raparperi on ilmeisen arkisesta statuksestaan huolimatta hienostunut ja monikäyttöinen raaka-aine muuallakin kuin kevään puolipakollisessa piirakassa. Suomessakin näkee raparperimehua tarjottavan, mutta kasvin mittavampi hyödyntäminen on jäänyt vähäiseksi. Saksassa raparperilta maistuvat virvoitusjuomat kilpailevat kansalaisten euroista lähes tasaväkisesti ylikansallisten hiilihapotettujen sokerivesien kanssa. Jääkylmä rhabarberschorle helteisenä kesäpäivänä on täydellinen janojuoma.

Niin parsan kuin raparperin aktiivisimmat kuluttajat ovat 40 ja plus -ryhmää. Parsan kulutus ei kuitenkaan ole Saksassa sanottavammin kyykännyt, mutta raparperi käy kaupaksi huonommin kuin koskaan. Toivoa paremmasta tulevaisuudesta tuo kuitenkin keväällä kansainväliseksi viraalihitiksi noussut pöljä ylistyslaulu Barbaran baarin tarjomalle piirakalle, jonka sanat menevät vapaasti lainaten näin: Rhabarberbarbarabarbarbarenbartbarbierbier... räppäri Bodo Wartken ja tuottaja Marti Fischerin kynäilemä rallatus on kellottanut Tik-Tokissa liki 50 miljoonaa katselukertaa, ja nyt kaksikkoa puuhataan puolivakavissaan Saksan seuraaviksi euroviisuedustajiksi.