Tallinnan uudet ravintolat

Tallinnan katukuvaan ilmestyy uusia ravintoloita hengästyttävää tahtia ja kaikissa tyylilajeissa. Päivän sana on ennakkoluulottomuus.

Julkaistu

Teksti

Mika Remes

Kuvat

Mika Remes

Ravintoloitsija Tiina Treumannilla on hymy herkässä. Vuonna 2012 ravintola-alalle keltanokkana heittäytynyt Treumann avasi puutaloistaan tunnettuun Kadriorgan kaupunginosaan kotoisan kulmabistro Saltin. Ystävät pitivät yritystä hullunrohkeana, sillä Kadriorg oli tuolloin Tallinnan ravintolakartalla valkoinen läiskä, vaikka lähellä kaupungin keskustaa sijaitsikin. Treuman piti päänsä – ja onnistui.

Ravintoloitsija Tiina Treuman Salt-ravintolassa Tallinnassa

Salt valittiin heti avausvuotenaan Tallinnan parhaaksi uudeksi ravintolaksi ja siitä lähtien ovi on käynyt. Myös turistit ovat löytäneet Saltin ilot. Siitä Treumann saa kiittää pohjoismaista ravintolaopasta White Guidea, joka on suitsuttanut Saltia olan takaa.

– Whiten Guiden tulo Baltiaan oli tärkeää koko Virolle. Turistit varsinkin Skandinaviassa luottavat Whiten Guiden arvioihin, Treumann kertoo.

Pieni ja tunnelmallinen Salt voisi hyvin olla Pariisissa. Viinipullot komistavat salin seiniä ja yksinkertaiset puupöydät eivät valkoisia pöytäliinoja kaipaa.

– Pariisin bistrot ovat Saltin esikuva. Saltissa eletään hetkessä, tuoreet tarvikkeet keittiöön hankitaan ruokatoreilta. Rakastan kalaa ja äyriäisiä, joten niitä listalla on monipuolisesti. EU:ssa on sisämarkkinoilta helppo hankkia eksoottisempiakin raaka-aineita, kertoo Treumann.

Villi ja vapaa fuusio maistuu

Ravintola Saltin ruokaa voi sanoa villiksi ja vapaaksi. Treumannia ja pääkokki Vladimir Proskurninia innostavat ideat ovat käytössä.

– Olen kuvaillut ruokaamme sanaparilla äärimmäinen fuusio. Olemme alusta alkaen tuoneet lautaselle juttuja, joita Virossa ei ole aiemmin nähty. Oleellista on olla kiinnostava. Sama pätee viineihin. Metsästän valikoimiimme kiehtovia viinejä ympäri maailmaa. Olimme ensimmäisiä, jotka innostuivat alkuviineistä Virossa, Treumann kertoo.

Saltin listalta voi löytää strutsitartaria yhdistettynä vietnamilaisiin yrtteihin, New Yorkin henkeen tempuratikkuja, joista maistaa kukkakaalia ja sammakonreisiä tai hauskasti rapsahtavaa vohvelituutissa tarjottavaa cevichea. Riehakas kokkauslinja toimii. Ruoka on huolella tehtyä, viinit mainioita ja tunnelma kotoisa.

Saltin menestys on rohkaissut muitakin avaamaan persoonallisia bistroja.

– Otan sen kunniana. Tallinna on mennyt ravintolakaupunkina huimasti eteenpäin viime vuodet. Mitä omaleimaisempaa meillä on, sitä enemmän se houkuttelee matkailijoita Tallinnaan, Treumann sanoo.

Välimerellistä ja raikasta

Mantel & Korsten sijaitsee 300 vuotta vanhassa vihreässä puutalossa. Idea on pitkälti sama kuin Saltissa: olohuonemaisessa miljöössä rentoa, huolella tehtyä ruokaa, joka ei liikoja kukkaroa kurita. Mantel & Korstenin takaa löytyy kova kolmikko, serkukset Roman Zaštšerinski ja Igor Andrejev sekä pääkokki Jüri Vainküla. Heidät tunnetaan suosituista Moonista ja Kolm Sibulatista.

– Halusimme tarjota meillä pitkään kokanneelle Jürille paikan, missä hän voi näyttää kyntensä. Kadriorga oli luonnollinen valinta, sillä vuokrat ovat täällä järjelliset ja alueella asuu hyvin toimeentulevaa väkeä, joka mielellään syö ulkona. Ruoka on välimerellistä, kevyttä, maistuvaa ja raikasta. Sitä ihmiset selvästi haluavat, Roman Zaštšerinski pohtii.

Tonnikalatartarissa raksahtavat fritatut riisit ja mehevyyttä korostaa soijainen majoneesi. Perään voi nauttia esimerkiksi kuorrutettua lampaan kateenkorvaa ja marinoituja punajuuria ja pääruoaksi ”kokoko-kanaa” couscousin ja sahramisen simpukkakastikkeen kanssa. Yllättävää ruokaa, jossa kikkailu ei ole itsetarkoitus, vaan maut on mietitty sopimaan yhteen.

Modernia ruokailua kaupungin ytimessä

Modernin Tallinnan kasvot loistavat Rotermannin kortteleissa Viru-hotellia vastapäätä. Vielä 2000-luvulla ränsistyneet teollisuushallit muistuttivat Viron neuvostomenneisyydestä. Rotermannia alettiin 2010-luvulla kehittää ravintoloiden, kahviloiden, baarien, designkauppojen, luksusasuntojen ja toimistojen uudisalueeksi.

Pääosin vuosina 2016 ja 2017 valmistuneen Rotermann Cityn arkkitehtuuri on rohkeaa. Vanhaa on säilytetty siellä, missä se on ollut säilyttämisen arvoista.

– Rotermannin ydinajatus on omaperäisyyden korostaminen. Emme halunneet alueelle ketjuravintoloita, vaikka tulijoita olisi ollut. Edellytimme persoonallisuutta ja laatua, koska uskomme sen tekevän alueesta houkuttelevan. Rotermann City tarjoaa kiinnostavimman poikkileikkauksen tämän päivän Tallinnaan, suitsuttaa markkinointipäällikkö Ott Ojamaa.

Rotermannin makukeskittymä löytyy kapealta Rotermannin kujalta. Hanno Kuulin johtama Pull hallitsee laatulihan grillaamisen ohella paljon muutakin.

– Pihvit ovat keskiössä, mutta panostamme myös kalaan ja äyriäisiin. Korostamme terveellisyyttä, mitä grilliravintolalta ei ehkä odoteta. Listalla on raikkaita smoothieita ilman lisäaineita. Ne on suunniteltu natsaamaan ruokiin, Kuul kertoo.

Grillattu liha-annos ravintola Pullissa

Pullissa käytetään Saarenmaalla sijaitsevasta teurastamosta saatavaa lihaa. Marmoroitunut härkäpihvi paahdetun keltajuuren ja libanonilaisen lisukesalaatin kanssa kertoo keittiön innosta naittaa tuhtia lihaa kasvisten keveyteen. Eikä se punajuuri-avocado-ananassmoothie hullumpi kyytipoika ruoalle ole.

Tyrmäävä sisustus

Viinikaupan ja ravintolan hybridi R14 tyrmää näyttävällä sisustuksella. Entisen teollisuushallin korkea tila on otettu haltuun luottamalla puupaneeleiden ja viinilaatikoiden visuaaliseen voimaan.

– Valikoimassa on yli 200 nimikettä. Pääpaino on eurooppalaisissa viineissä. Ravintolan lasilista kattaa noin 30 viiniä. Monipuolinen lasilista on tärkeä, sillä meille tullaan viihtymään nimenomaan hyvien viinien takia, viinivastaava Rein Kasela kertoo.

Keittiö on nuoren Helen Andeman hallussa. Linja on sekoitus välimerellisyyttä ja Viroa. Täälläkin huomaa, että Virossa käytetään rohkeasti ruhonosia, joita Suomessa ei tapaa. Valinta ohjautuu kuin itsestään liekitettyyn kaninmaksaan, joka tarjotaan perunaröstin ja fenkolisen tortillan sekä omena-sinappikastikkeen kanssa.

Tacoja, pizzaa ja hyvää tunnelmaa

Seinänaapurissa iloitaan meksikolaisittain. Tacqueria on raivannut tietä uuden maailman hittiherkuille, raikkaille ja reippaille tacoille. Niistä löytyy versiot niin lihan, kalan kuin kasvisten ystäville. Tacot nautitaan oluen tai cocktailien kanssa. Jos ei tiedä kumpaa ottaa, voi valita ”talon cocktailin”, missä koristeena lasissa törröttää ylösalaisin Corona-olut. Hauskaa – ehkä jonkun mielestä oikein hyvääkin.

Ravintola Flamm Tallinnassa, sisäkuva

Käynnin väärti on myös ”Elsassin pizzan” eli flammküchenin iloille omistautunut pieni ja tunnelmainen Flamm. Omistaja Ingrid Talgre kertoo, että Flammissa tutut ja tuntemattomat nauttivat rapeapohjaisista flammkücheneista pitkän pöydän ääressä. Ne paistetaan pizzan tapaan nopeasti tulikuumassa uunissa.

– Ihastuin matkoilla flammkücheniin, ja tallinnalaiset ottivat paikan nopeasti omakseen. Flamm todistaa, ettei Tallinnassa tarvitse pelätä omalaatuisuutta, asiakkaat kyllä tulevat, kun tuote on kunnossa, Talgre kertoo.

Kaikkea kulinaristille

Makumatkaa Rotermannissa voi jatkaa Aasian makujen TOA:ssa, pohjoismais-japanilaisessa Noyassa, Sakun panimon omassa Saku Gastrossa sekä vegaaniruokaan keskittyvässä Puréessa. Kun päälle pistää vielä hyvä nipun kahviloita ja baareja, Rotermann City tyydyttää takuuvarmasti vaativankin makumatkaajan tarpeet.

Jos aikaa ja energiaa riittää, kulinaristi koluaa Tallinnan hipsterikeskuksen Kalamajan ja Telliskiven tarjonnan. Alueen vanhoihin teollisuusrakennuksiin on koko kuluneen vuosikymmenen ajan tuunattu kiinnostavia ravintoloita, kahviloita, baareja ja niiden kaikkien hybridejä – eikä uusille avauksille loppua näy.

Tuoreena tulokkaana on syyskuussa aloittanut gastropubi One Sixty, joka on Lontoossa menestyneen Andrei Lesmentin johtama jenkkityyliseen savulihaan erikoistunut ravintola. Reippaasti aikaa on syytä varata myös Balti Jaama Turgin koluamiseen. Kolmeen tasoon levittäytyvä ruokatorin, herkku- ja erikoiskauppojen sekä ravintolamaailman kiehtova hybridi on miljoonaluokan investointi Tallinnan ruokakulttuurin nostamiseksi uudelle tasolle.

Täältä ne löytyvät!

  • Salt, Vase 14, +372 51 88 510 saltrestoran.ee
  • Mantel & Korsten, Jaan Poska 19a, +372 665 95 55, mantel-korsten.ee
  • Pull, Rotermanni 2, +372 53 82 50 00 resto.pull.ee
  • Flamm, Rotermanni 2, +372 53 33 71 54
  • R14, Rotermanni 14, +372 5855 8120 r14.ee
  • Tacqueria, Rotermanni 14, +372 56 99 88 98, aqueria.ee
  • One Sixty, Telliskivi 62, +372 6 019 007 onesixty.ee
  • Balti Jaama Turg, Kopli 1

Seuraavaksi kannattaa tutustua esimerkiksi seuraaviin aiheisiin:

Singapore on täynnä makuelämyksiä >>

Muotikaupunki Milanon ravintolatarjonta >>

Intian erilaiset ruokakulttuurit >>

Namibian ruokakulttuurissa kohtaavat Afrikka ja Eurooppa >>

Puolalaisen ruokakulttuurin uudistajat >>

Espanjan Baskimaan pintxo-kulttuuri >>

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä