Uutiskooste ensimmäisistä viikoista ravintolasulun jälkeen

Maaliskuun 8. päivä alkoi Suomessa ravintoloiden kolme viikkoa kestävä sulkutila. Tähän juttuun on kerätty aiheeseen liittyviä uutisia sulun vaikutuksista ja uusista ravintolaratkaisuista.

Julkaistu

Teksti

Otto Heinonen

Sulkuaika on näkynyt mediassa kannanottoina, uusina ravintolainnovaatioina, uusien liiketoimintakonseptien kehittämisenä sekä kertomuksina ravintoloitsijoiden arjesta. Oheisessa koosteessa otsikko linkkinä alkuperäiseen juttuun.

Rajoituksia vastaan kapinoiva baari joutui viranomaisten syyniin – ravintolat käräyttelevät nyt toisiaan: "Ihmiset soittavat hätäkeskukseen"

Yle / 19.3.

Näin toimii ravintoloiden sulkemiskorvaus: Palkkakulut korvataan kokonaan, vuokrista 70 prosenttia – Suurille yrityksille valmistellaan oma tuki

Yle / 18.3.

Ravintola-alan legenda Saara Sinivuori, 79, aikoo jatkaa työntekoa – Näin hänestä tuli yrittäjä, joka toi samppanjabrunssit Tampereelle ja järkytti työntekijöitä poikkeuksellisella uudistuksella

Aamulehti / 18.3.

Sulun aikaiset joustamattomat kulut korvattava täysimääräisesti – yritysten rahat ovat lopussa

MaRa / 18.3.

Helsinkiläinen ravintola alkoi myydä ruokaa yllättävässä paikassa, asiakkaita jonoksi asti – "Päästy melkein samoihin lukuihin kuin ennen sulkua"

Helsingin Uutiset / 18.3.

VoiVeljet pärjää take awaylla, Loimaan Seurahuone viettää hiljaiseloa

Y-Lehti / 17.3.

Jo lähes 1000 pizzaa! Ravintolan koronatempaus lähti lapasesta Mikkelissä

Iltalehti / 17.3.

Helsinkiläinen Michelin-ravintola veti ässän hihasta – myy nyt vitosen annoksia: Makaronilaatikkoa, hernekeittoa, lasagnea...

MTV / 16.3.

Koronasulku syöksee ravintolatyöntekijän ahdinkoon – ”On yhteiskunnan velvollisuus helpottaa tilannetta”

PAM / 15.3.

Rajoitusten takia ravintolan työntekijän käteen jää tonni kuussa

Verkkouutiset / 15.3.

Porvoolainen Airi Kallio aikoo elvyttää historiallisen helsinkiläisen ravintolan – "Elvytämme ravintolan menneen ajan loistoon"

Uusimaa / 12.3.

Hans Välimäki ravintoloiden tulevaisuudesta: "Sormi ulos ikkunasta ja katsotaan, mistä päin tänään tuulee"

MTV / 10.3.

Ensin Michelin-ravintola muuttui "sushitehtaaksi", nyt Sasu Laukkosella on jälleen ässä hihassa – keksi nerokkaan lounastuotteen, jota "oikeastaan kukaan ei vielä tee"

MTV / 7.3.

Ravintolayrittäjä: "Peruin maaliskuun tilaukset tavarantoimittajilta" – ravintoloiden alasajo alkoi heti vaikka sulkutila ei vielä voimassa

Yle / 25.2.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä