Ravintolat juhlistavat elämää – nyt on aika juhlistaa ravintola-alaa

Ravintola-ala on täynnä intohimoa ja elämyksiä, mutta etenkin viime vuodet ovat vieneet ravintoloitsijat ahtaalle. Kespron kokoama Intohimotyöryhmä perustettiin, jotta ihmiset voivat jatkossakin syödä yhdessä ja juhlia elämää samassa pöydässä.

Julkaistu

Teksti

Kespro

Kuvat

Kespro

Ravintolat ovat kaupunkiemme sykkivä sydän ja yksi yhteiskuntamme elinvoimaisuuden kulmakivistä. Ne toimivat ruokakulttuurin näyttämönä, jossa eri-ikäiset, eri taustoista ja kulttuureista tulevat ihmiset kokoontuvat yhteen solmimaan suhteita, synnyttämään uusia ideoita ja juhlistamaan elämää.

Samaan aikaan ala, joka elää ihmisten kohtaamisista, on erityisen haavoittuva muutoksille. Vaikka alan yrittäjät pyrkivät parhaansa pitämään intohimon liekkiä yllä, on silläkin rajansa – pandemia-ajan vaikeuksien jälkeen ravintolat ovat taistelleet niin työvoiman saatavuuden, kustannusten nousun kuin turismin laskun kanssa.

Muutoksen menu kuva

Kespro, Suomen johtava foodservice-alan tukkukauppa, on tarttunut toimeen haasteen ratkaisemiseksi ja perustanut Intohimotyöryhmän, joka tähtää ravintola-alan kasvun ja arvostuksen edistämiseen.

– Intohimotyöryhmän tehtävä on varmistaa, että ravintola-ala saa äänensä kuuluviin, ansaitsemansa arvostuksen ja tilaa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Viimeiset vuodet ovat olleet alalla vaikeat, mutta samaan aikaan on nähtävissä rohkaisevia signaaleja ja valtavasti kansainvälisesti kunnianhimoista tekemistä, kertoo ryhmää luotsaava Kespron Food Inspiration Manager Anssi Nurminen.

Ravintola-ala tarjoilee nyt muutoksen menun

Intohimotyöryhmän tavoitteena on edistää alan kasvua ja elinvoimaisuutta, joten toiminta ei rajoitu pelkkään keskusteluun – tarkoituksena on löytää konkreettisia ratkaisuja, jotka vievät koko alaa eteenpäin ja tuovat hyötyä niin ammattilaisille kuin asiakkaillekin. Kespron rooli on organisoida ryhmän toimintaa ja olla moottori ideoiden ja käytännön toteutuksen välillä.

Toiminta käynnistyi marraskuun alussa järjestetyllä pilotilla, jossa alan asiantuntijat kokoontuivat yhteen pöytään. Ensimmäisessä tapaamisessa oli mukana ravintoloitsijoita, keittiömestareita ja kaupunkikehittämisen osaajia, kuten tunnetut ravintoloitsijat Pekka Terävä, Teemu Laurell ja Laura Styyra.

Ensimmäisen tapaamisen tuloksena syntyi Ravintola-alan muutoksen menu – kutsu päättäjille, asiakkaille ja ammattilaisille tulla rakentamaan yhdessä tulevaisuutta, jossa ravintola-alalla on tilaa kukoistaa.

Muutoksen menu kuva kaksi

Muutoksen menuun kiteytynyt sanoma oli osallistujille helppo allekirjoittaa: ravintola-alalla on potentiaalia nostaa Suomi maailmanluokan gastronomiseksi kohteeksi, kunhan edellytykset sille annetaan. Ryhmä peräänkuuluttaa etenkin keskusteluyhteyden avaamista päättäjien suuntaan, jotta alalle annetaan se tila ja tuki, joita se ansaitsee kaupunkikulttuurin ja yrittäjyyden keskeisenä ylläpitäjänä sekä matkailun edistäjänä.

– Ensimmäinen askel muutokseen ja konkreettiseen toimintaan on saada päättäjät ja alan toimijat käymään vuoropuhelua hyvässä hengessä saman pöydän ääressä. Suomalaisella ruoka- ja ravintolakulttuurilla on kaikki edellytykset kuulua maailman kärkeen, mutta tällä hetkellä alan arvostus laahaa vielä perässä, avaa ravintoloitsija Laura Styyra.

Tule mukaan - ravintolat tarvitsevat kaikkien tukea

Intohimotyöryhmä ja Kespro kutsuvat nyt kaikki mukaan keskustelemaan, ideoimaan ja juhlistamaan alaa. Tutustu Ravintola-alan muutoksen menuun, jaa intohimosi ja auta tekemään ravintola-alasta entistäkin merkityksellisempi osa suomalaista yhteiskuntaa.


Ravintola-alan Muutoksen menu julkaistaan 2.12. koko Suomen nähtäville, ja samalla ympäri Suomen kerätyt terveiset julkaistaan kaikkien luettavaksi.

Muutoksen menu kuva kolme

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä