Tätä et tiennyt Kesprosta – mikä QEHS?
Kesprossa on tiimi, jonka nimi ei välttämättä ole kaikille tuttu – QEHS-tiimi. Tiimin tehtävä on varmistaa, että toimimme Kesprossa laadukkaasti, turvallisesti ja vastuullisesti. Autamme myös asiakkaitamme toimimaan niin.
Julkaistu
Teksti
Anna-Kaisa Asuja
Kuvat
Kespro, Vilja Harala ja Sami Heiskanen
Vastuullisuuden merkitys on kasvanut viime vuosina vauhdikkaasti, samoin ravintola-asiakkaiden tarpeet vastuullisuuden suhteen. Oletuksena on, että toimituksessa on vain ja ainoastaan turvallisia ja vastuullisia raaka-aineita ja tuotteita. Sen eteen QEHS Manager Mia Haaviston tiimi tekee paljon töitä. QEHS tulee sanoista quality, environment, healthy ja safety.
”Tiimi vastaa niin laadusta, elintarviketurvallisuudesta, vastuullisuudesta kuin työsuojelustakin Kesprossa, Kalatukku E. Erikssonilla ja Reinin Lihalla”, Haavisto kertoo.
”Laajalla vastuullisuustyöllä haluamme varmistaa, että asiakas voi luottaa meihin. Meiltä saa sekä vastuullisia tuotteita että palveluita. Sen eteen teemme monenlaisia asioita myös taustalla ja paljon sellaistakin, mitä monikaan ei edes tiedä.”
Kespron QEHS Manager Mia Haavisto.
Suuri osa QEHS-tiimin työtä ohjaavista vaatimuksista tulee lainsäädännöstä. Toimintaa ohjaavat myös Kespron sertifioidut järjestelmät. Lisäksi osa asiakkaista edellyttää vielä tiukempaa elintarviketurvallisuutta kuin mitä lait ja standardit vaativat.
Oletuksena on, että toimituksessa on vain ja ainoastaan turvallisia ja vastuullisia raaka-aineita ja tuotteita.
”Kun asiakkaat hankkivat meiltä tuotteita, he voivat luottaa, että vastuullisuus ja tuoteturvallisuus ovat kunnossa. Taustalla voi olla hyvinkin yksityiskohtaisia vaateita, mutta on meidän tehtävämme ottaa niistä selvää”, Kalatukku E. Erikssonin laatu- ja kehityspäällikkö Piia Ahde sanoo.
Tiimissä tehdään paljon suoraan asiakkaalle näkyvää työtä, kuten erilaiset sertifioinnit. Tiimi oli myös järjestämässä Kespron kaikkien aikojen suosituinta webinaaria, joka käsitteli jätelain muutoksia. Iso osa työstä tehdään taustalla.
Elintarviketurvallisuus edellä
FSSC 22000 -elintarviketurvallisuussertifikaatin saaminen Kespron keskusvarastoille, Reinin Lihalle ja Kalatukku E. Erikssonille on vaatinut monenlaisia uudistuksia, kuten myös tiukat asiakasvaateet.
”Työvaatteista poistettiin vyötärötason yläpuolelta taskut. Näin ei edes synny sellaista mahdollisuutta, että taskusta voisi pudota tuotteiden sekaan jotain sinne kuulumatonta,” Haavisto kertoo.
Myös keskusvarastojen ja tuotantotilojen valaisimien lampuille on omat vaatimuksensa, samoin rikkoutuneen lasitavaran siivoamiselle.
”Jos lamppu jostain syystä rikkoutuu, se ei pirstaloidu. Tai jos tiloissa jokin lasipurkki menee rikki, noudatamme tarkkoja ohjeita siitä, miten siivous hoidetaan. Miten alue rajataan, millä välineillä alue puhdistetaan ja miten siisteys tarkistetaan. Tapahtumista tehdään aina myös raportti.”
Reinin Lihassa työturvallisuuteen kiinnitetään huomiota kaikissa työvaiheissa.
Systemaattista laatutyötä
Laatutyö vaatii usein asioiden varmistamista. Reinin Lihan laatu- ja elintarviketurvallisuusasiantuntija Minna Lahtinen kouluttaa henkilökuntaa säännöllisesti elintarviketurvallisuusasioista. Myös laitteiden toimivuudesta huolehditaan muun muassa tarkistamalla käsilämpömittarien toiminta säännöllisesti.
”Näin varmistamme, että asiakkaalle lähtee varmasti laadukas tuote, joka on säilytetty lainsäädännön mukaisissa lämpötiloissa.”
Lahtinen tekee myös auditointeja tavarantoimittajille. Auditoinnit takaavat, että vastuullisuus ulottuu tavarantoimittajiin asti ja että asiat ovat kunnossa muutenkin kuin paperilla. Myös viranomaisiin pidetään säännöllisesti yhteyttä. Hyvä yhteistyö elintarviketurvallisuuden edistämiseksi on puolin ja toisin tärkeää. Kun talvella suunniteltujen sähkökatkojen mahdollisuus oli suuri, Kespro varautui tilanteeseen harjoittelemalla.
Poikkeustilanteisiin valmistautuminen kehittää toimintaa.
”Testasimme Kespron noutotukussa sekä Kalatukku E. Erikssonilla, mitä tapahtuu, kun sähköt katkeavat. Seurasimme tuotteiden lämpötiloja ja sitä, käynnistyvätkö laitteet katkotilanteen jälkeen normaalisti”, Haavisto kertoo.
Harjoituksen tiimoilta ohjeet käytiin läpi ja päivitettiin.
”Poikkeustilanteisiin valmistautuminen auttaa kehittämään toimintaa”, Ahde kertoo.
Vastuullista tekemistä
Vastuullisuudessa on huomioitava sekä oman toiminnan ja toimitusketjun vastuullisuus että asiakkaiden auttaminen vastuullisuudessa. Esimerkiksi kemikaalien käytön vähentämiseksi Kalatukku E. Erikssonin putkistossa käytetään mikrobipohjaista putkistojen hoitoainetta, rasvaa pilkkovia eläviä bakteereita. Tämä säästää kemiallisten putkenavaaja-aineiden käytöltä.
”Olemme saaneet jätevesiemme laadusta tunnustusta. Meillä on poikkeuksellisen pieni jätevesikuormitus tämän kokoiseksi laitokseksi, eli jätevetemme eivät tuo haasteita vedenpuhdistamolle”, Ahde kertoo.
Myös Kespron uusi Raportit-palvelu on vaatinut QEHS-tiimin työtä. Palvelusta Kespron asiakkaat saavat tietoja omien ostojensa vastuullisuudesta sekä niiden kotimaisuusasteesta. Tiedot tukevat asiakasta oman liiketoiminnan kehittämisessä. Juuri sitä varten tiimi onkin olemassa – asiakasta ja asiakkaan tarpeita varten.
Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.
Tule asiakkaaksiAsiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.
Tilaa Kespronetistä