Oulun Jumpru Pub yhdistää sukupolvia

Jumpru Pub Oulun keskustassa on sukupolvien kohtaamispaikka, jossa panostetaan laadukkaisiin juomiin ja tarkoin valittuihin laseihin.

Julkaistu

Teksti

Kespro

Kuvat

Kespro

Oulun keskustassa sijaitseva Jumpru Pub on vakiinnuttanut asemansa yhtenä kaupungin merkittävimmistä iltaravintoloista. Vanhan kivitalon jykevät seinät kätkevät sisäänsä tarinoita rakennuksen historian alusta, 1700-luvulta alkaen. Ravintolatoimintaakin on harjoitettu rakennuksessa jo 1970-luvun alkupuolelta asti. Vuosien varrella tiloissa on toiminut monenlaisia ravintoloita, kuten valkoisten liinojen ruokaravintola ja rennompi meksikolaistyylinen paikka.

Yläkerran Kaarlenholvi toimii nykyään yökerhona, joka on erityisesti opiskelijoiden suosiossa. Alakerran Jumpru Pub vaalii perinteitä, ja vuosisatoja vanhojen holvikaarien kätköissä on oma, ainutlaatuinen tunnelmansa. Ravintolakompleksin pitkä historia on vakiinnuttanut laajan asiakaskunnan, johon kuuluu kaikenikäisiä ihmisiä. ”Joskus käy niin, että samana iltana juhlijoiden joukossa on edustettuna jopa kolme sukupolvea. Tämä kertoo paljon paikkamme hengestä ja asiakkaiden pitkästä ja vankasta suhteesta ravintolaan”, sanoo Jumprun ravintolajohtaja Leena Komulainen.

Laadukkaita juomia laadukkaista laseista

Jumprussa juomien laatuun kiinnitetään erityistä huomiota. Baarissa pidetään kiinni siitä, että laatu pysyy korkealla, oli kyseessä sitten kiireinen lauantai-ilta tai rauhallinen maanantai. Raaka-aineiden, osaamisen ja lasien tulee olla kunnossa, jotta asiakkaat saavat parhaan mahdollisen juomakokemuksen. ”Meillä olutta, siideriä ja gin tonicia menee eniten, mutta klassiset cocktailit, kuten mojitot ja spritzerit, ovat saaneet myös vakaan suosion asiakkaiden keskuudessa. 2000-luvun alun drinkit, kuten vaikkapa Pornstar Martini, ovat myös tehneet paluun nuorten asiakkaiden suosikeiksi”, kertoo ravintolapäällikkö Kaisa Kyyhkynen.

Juomatrendinä näkyy "vähemmän, mutta laadukkaampaa", erityisesti nuorten asiakkaiden keskuudessa. Laadukkaasta juomasta ollaan valmiita maksamaan enemmän, mutta määrässä tyydytään vähempään. Myös alkoholittomien juomien kysynnän kasvu näkyy selkeästi. Asiakkaat odottavat nykyään alkoholittomalta valikoimalta enemmän kuin vain yhtä olutta. Laatuun panostaminen voi tarkoittaa myös näyttävän mocktailin nauttimista.

Astiatukku asiakasrefe Jumpru Oulu-4494 1500x1000 Jumprun Kaisa Kyyhkynen ja Astiatukku Kespron Mervi Lehisto testasivat lasien sopivuutta drinkeille ja mocktaileille.

Astiatukku Kespro apuna lasihankinnoissa

Myös lasivalikoimaan on perehdytty Jumprussa huolellisesti. Laseja valittaessa huomioidaan niiden tilavuus, ulkonäkö, käytännöllisyys ja kestävyys. Valintoja tehtäessä Astiatukku Kespron Mervi Lehisto toimi asiantuntevana apuna. Jumprun laseista esimerkiksi New York -grogilasit ovat saaneet erityistä kiitosta niiden tukevuuden ja käytännöllisyyden vuoksi. ”Mahtavaa, että löysimme yhdessä nuo New York -lasit. Niissä yhdistyy monta hyvää ominaisuutta”, Leena kehuu.

Astiatukku asiakasrefe Jumpru Oulu-4470 1500x1000 New York -sarjan lasit ovat tukevia, pinoutuvia ja lisäksi niiden kuviointi herättää mielenkiinnon.

Asiakkaatkin kommentoivat ja ihastelevat ääneen, jos lasi on kaunis tai erityisen hyvä pitää kädessä. ”Erityisesti grogilasit, viinilasit ja kuohuviinilasit ovat saaneet positiivista palautetta meillä Jumprussa”, Kaisa mainitsee. ”Näyttävä lasi tuo erityisen lisän myös mocktaileihin, tehden niistä entistäkin houkuttelevampia.”

Astiatukku asiakasrefe Jumpru Oulu-4479 1500x1000 Chef & Sommelier Symetrie -lasiin saa rakennettua näyttäviä juomia. Ison vetoituutensa (58 cl) takia se sopii hyvin esimerkiksi moctaileille.

Astiatukku asiakasrefe Jumpru Oulu-4405 1500x1000 Bormioli Rocco Tre Sensi -kuohuviinilasi on samaan aikaan tukeva ja siro. Perinteisen kuohuvan lisäksi siitä voidaan tarjoilla erilaisia drinkkejä.

Bar Jumpru jatkaa perinteitään ja samalla ottaa haltuun uusia trendejä. Ravintola siirtyy vilkkaan kesän jälkeen tapahtumarikkaaseen syyskauteen ja varmistaa asemansa kolmen sukupolven kohtaamispaikkana myös tulevaisuudessa.

Ovatko astiahankinnat ajankohtaisia? Astiatukku Kespro palvelee!

Astiatukku Kesprosta saat lasien lisäksi muut tuotteet kattaukseen, esillelaittoon, ruoanvalmistukseen, keittiön pienelektroniikkaan, säilytykseen ja kuljetukseen. Astiamyyntiin erikoistuneet avainasiakaspäällikkömme ovat apunasi tuotteiden valinnassa. Meillä on laaja valikoima varastossa olevia tuotteita, jotka ovat tilattavissa asiakkaan normaalin tilausrytmin mukaisesti. Tuotteet toimitetaan kätevästi muun kuorman mukana.

Muistathan myös, että saat kaikki juomat kahveista kuohuviineihin ja mehuista väkeviin Juomatukku Kesprosta!


Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä