Suunnittelutyökalu pitää huolta katteesta

Kespron Reseptit-palvelu sujuvoittaa keittiön arkea ja säästää aikaa, toteavat palvelua kokeilleet asiakkaat. Palvelu auttaa myös luomaan kannattavaa reseptiikkaa ja ylläpitämään sitä ajantasaisilla tiedoilla.

Julkaistu

Teksti

Anna-Kaisa Asuja

Kuvat

Messukeskus

Kun Kespron digitaalinen Reseptit-palvelu lanseerattiin viime vuoden elokuussa, se otettiin Oulussa kiinnostuneena vastaan. Erik Forsmanin Puistola ja Pannu -à la carte -ravintoloissa palvelun käyttöä on opeteltu vähitellen. Hyödyt näkyvät jo.

”Pannussa vaihtui juuri ruokalista. Palvelu oli hyödyllinen apuväline menun suunnittelussa ja laskentakorttien tekemisessä”, ravintola Pannun keittiömestari Aatu Murto kertoo.

Kun Murto teki aiemmin työn Excelissä ja haki tuotteita ja hintoja niille manuaalisesti, nyt tiedot löytyvät yhdestä paikasta. Samalla alustalla operoimisessa on iso etu.

”Nyt näen heti, mikä ero on eri raaka-aineella tai määrällä. Palvelu auttaa ymmärtämään, mistä annoksen hinta koostuu”, Murto kertoo.

Myös Forsmanilla on vastaava kokemus.

”Onhan tämä oivallinen työkalu yksinkertaiseen reseptinhallintaan ja katelaskentaan. Ei tarvitse olla hirveästi eri palikoita, vaan sinulla on reaaliaikaisena heti tieto annoksen hinnasta.”

Palvelun käytettävyys saa oululaisilta kiitosta. Rakenne on simppeli, ja käyttö onnistuu intuitiivisesti eli vaistomaisesti ilman erityisiin käyttöohjeisiin perehtymistä.

”Alkuun oli vähän haastavaa ja työlästä, mutta kun sai ensimmäiset kaksi-kolme reseptiä syötettyä, koko ajatus kirkastui”, Murto kuvailee.

Yhdessä asiakkaan kanssa

Reseptit-palvelua on kehitetty yhdessä asiakkaan kanssa. Helsingin Messukeskus tuli mukaan kehitystyöhön pilottivaiheessa.

”Palvelu oli mietitty jo siinä vaiheessa pitkälle. Käyttäessä tuli eteen paljon uutta ja siihen pääsi sitten kokeilemalla kiinni,” Messukeskuksen keittiötoimenjohtaja Jarkko Nieminen kertoo.

Messukeskuksen ravintolakokonaisuudessa toimii neljä eri ravintolaryhmää: Event Catering, Messuravintolat, Fair Buffet -lounasravintola ja Hotelliravintola. Niiden alla toimii tapahtumasta riippuen 16 eri kustannuspaikkaa. Monipuolisessa toimintaympäristössä Reseptit-palvelut on lähes päivittäin käytössä.

Nieminen kertoo, että he ovat luoneet palveluun esimerkiksi teemamenuja. Sitä kautta on seurattu katetta ja tuotteen hinnoittelua.

Palvelussa pystyy testaamaan, miten esimerkiksi raaka-ainepainojen muuttaminen vaikuttaa katteeseen. Reseptit-palvelu määrittelee myös hinnan annosmäärän mukaan, mikä on kätevää esimerkiksi tapahtumissa, joissa liikkuu isojakin massoja.

”Toivoimme myös ominaisuutta, että ­tilauksen voisi tehdä suoraan reseptiikan kautta. Kun tämä toiminta vielä saatiin tähän, on systeemi loistava.”

Arjen säästöjä ja synergiaetuja

Isossa ravintolakokonaisuudessa reseptejä hyödynnetään myös ristiin, mikä säästää aikaa. Tätä ominaisuutta arvostetaan myös Oulussa. Vaikka Puistolan ja Pannun ravintolakonseptit ovat erilaiset, samaa reseptiä voi käyttää oman kehittelyn pohjana. Murto on käynyt inspiroitumassa myös Kespron reseptien parissa.

Messukeskuksessa työtä helpottaa myös se, että palvelusta saa allergeenit ja tuoteselosteet listattuina. Se on erityisen kätevää silloin, jos jokin reseptin raaka-aineista vaihtuu, reseptiin tulee muokkauksia tai kun käyttää puolivalmiita tuotteita.

Käyttökokemusten kasvaessa syntyy myös kehitysideoita. Oululaiset ovat käytössä huomanneet pari kehitystä kaipaavaa seikkaa.

”Samaa alireseptiä ei voi käyttää toisessa alireseptissä, annoslaskenta ei hyväksy sitä kahteen kertaan”, Forsman kertoo.

Murto on huomannut myös, että välillä kilohinnoissa esiintyy kummallisuuksia. Ja reseptien laatimiseen ja syöttämiseen käytetty aika olisi hyvä saada laskettua annoksen hintaan. Kokonaisuutena kuitenkin miehet ovat tyytyväisiä.

”Monta hyvää asiaa tulee pienemmällä vaivalla ja vähemmällä työllä. Toki se edellyttää, että pohja toimii ja palvelu hakee oikeat hinnat”, Forsman summaa.

Paluuta Exceliin ei siis enää ole.

”Olemme Kesprossa todella iloisia, että asiakkaamme ovat niin aktiivisia antamaan kehitysideoita palvelusta. Otamme niitä jatkuvasti kehitykseen, jotta palvelu pysyy asiakkaidemme arjessa myös tulevaisuudessa. Juuri meidän asiakkaidemme kannattavuus on ykköstavoitteemme”, Kespron Reseptit-palvelun kehityksestä vastaava Charrlotta Ylimys sanoo.


Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä